Yrittäjä: Ota verotus haltuun – säästy ylimääräisiltä kuluilta

Ota verotus haltuun

Yrityksen verotus voi tuntua monimutkaiselta ja suorastaan tylsältä, mutta sen ei tarvitse olla kumpaakaan. Yrittäjän kannattaa tehdä veroasioiden hoitamisesta kerran kuussa hoidettava rutiini, jonka avulla verokarhu pysyy tyytyväisenä. Näin toimimalla yrittäjä voi keskittyä muina aikoina täysillä yrittämiseen ilman stressiä veroasioista.

Yrityksen verotuksen kanssa pärjää hyvin, jos luo veroasioiden hoitamiseen selkeän työrytmin pitkin vuotta tai antaa työn suosiolla kokonaan kirjanpitäjän tehtäväksi. Kaikissa tapauksissa OPR-Finance Oy:n ent. vt. talousjohtaja Matias Saloniemi kehottaa noudattamaan verottajan antamia aikatauluja.

– Hutiloituja verotietoja voi toki korjailla aina tilikauden lopussa, mutta siinä vaiheessa korjailu aiheuttaa jonkinmoisia sanktioita. Verottaja ei anna anteeksi, vaikka kuinka sanoo unohtaneensa, Saloniemi sanoo.

Yrittäjän täytyy myös muistaa säilyttää kaikki kuitit verotusta varten. Pienten kulujen raportoiminen voi tuntua vähäpätöiseltä, mutta ne laiminlyömällä saattaa vuositasolla menettää useita satoja euroja. Kuittien suhteen Saloniemi antaa käytännön vinkin.

– Kuitit kannattaa toimittaa kirjanpitäjälle älypuhelimella, jos mahdollista. Näin kaikki kuitit tulevat varmasti talteen. Toki kuitit kannattaa kuvata siinäkin tapauksessa, että hoitaa kuittitilitykset itse.

Verotus vaatii monen asian hallitsemista. Lataa Yritysluoton verotusopas, josta saat hyödyllistä tietoa muun muassa ennakkoverosta sekä ansio- ja pääomatulojen verotuksesta.

Yritysmuoto vaikuttaa verotukseen

Niiden, jotka vasta suunnittelevat omaa yritystä, kannattaa varata kunnolla aikaa yritysmuodon valitsemiseen. Jos mahdollista, yritysmuodoista kannattaa keskustella talousammattilaisen kanssa, sillä muoto vaikuttaa myös siihen, miten yritystä verotetaan. Toiminimen ja henkilöyrityksen verottaminen on suoraviivaisempaa, kun taas Suomen yleisimmän yritysmuodon eli osakeyhtiön verotus vaatii jo syvällistä talousosaamista ja verosuunnittelua.

– Osakeyhtiössä on hyvä olla kirjanpitäjä mukana auttamassa etenkin, jos ei itse ole talousihminen. Suosittelisin kirjanpitäjää pienempiinkin firmoihin, sillä kirjanpitäjä hoitaa ammattimaisesti koko vuoden kirjanpidon ja tilinpäätöksen, Saloniemi sanoo.

Yritysmuodon valintaan vaikuttaa muutama tekijä. Jos yrittäjyys on pienimuotoista, kuten parturi-kampaajalla tai taksiyrittäjällä, on toiminimi hyvä vaihtoehto. Jos yrittäjiä on enemmän kuin yksi, on henkilöyhtiö hyvä valinta.

– Osakeyhtiön valitseminen yritysmuodoksi kannattaa, jos aikoo tehdä liikevaihtoa yli 100 000 euroa, Saloniemi kiteyttää.

Saloniemi muistuttaa, että pienten yritysten tuloksesta maksettava tulovero perustuu jaettavaan yritystuloon, ja se verotetaan yrittäjän henkilökohtaisena tulona.

– Toiminimissä ja henkilöyrityksissä veroja maksetaan pääosin kahdessa kategoriassa: ansiotuloveroa yrittäjän itselleen maksamasta palkasta sekä arvonlisäveroa yrityksen myymistä tuotteista ja palveluista.

Osakeyhtiöt maksavat ansiotuloveron ja arvonlisäveron lisäksi 20 prosenttia yhteisöveroa tekemästään tuloksesta. Osakeyhtiössä osakkeenomistajat maksavat pääomaveroa myös saamistaan osingoista.

Osakeyhtiön verotus

Osakeyhtiö on verovelvollinen sen tuloksesta. Yhteisöjen tuloveroprosentti on 20% ja se eroaa osakkaan henkilökohtaisesta verotuksesta. Verotuksen arvo perustuu kirjanpidossa tehtyyn laskelmaan ja se voi muuttua monenkin eri tekijän perusteella vuoden varrella.

Osakeyhtiö voi vähentää verotuksessa tappiot seuraavan kymmenen vuoden aikana. Vaikka et esimerkiksi tekisi isoa voittoa ensimmäisenä vuotena, niin voit seuraavan vuoden voitoista vähentää edellisen vuoden tappiot.

Oma palkka ja osinko voi mennä osakeyhtiössä sekaisin. Joskus kannattaa nostaa palkkaa, ja joskus kannattaa tuloksen perusteella nostaa osinkoa. Vero riippuu monesta tekijästä ja omat tulot voivat muuttua verotuksen määrän perusteella huomattavasti.

Toiminimen verotus

Toiminimen verot ovat kuitenkin yksinkertaisempia, kuin osakeyhtiön verot. Käytännössä toiminimen tilille tulevat varat on toiminimi yrittäjän käytettävissä ja erikseen palkkaa ei nosteta. Yrityksen verotus tapahtuu yksinkertaisesti myynnin ja ostojen perusteella.

Toiminimen verotus on verrannollinen siihen, mikä sen liikevaihto on. Jos liikevaihto on alle tietyn summan, voidaan silloin tehdä veroilmoitus esimerkiksi kerran vuodessa. Jos liikevaihto taas nousee tiettyyn summaan, tulee ilmoitus tehdä kuukausittain.

Uusi yritys ilmoitettava arvonlisäverovelvolliseksi

Yksi tärkeä päivämäärä yrittäjälle on joka kuun 12. päivä, joka on arvonlisäveron (alv) ilmoittamispäivä. Jos yritys kuuluu alv-rekisteriin, voi se vähentää liiketoimintaa varten ostamiensa palveluiden ja tuotteiden arvonlisäverot itse maksamistaan arvonlisäveroista. Eli esimerkiksi tietokoneen arvonlisävero-osuuden voi vähentää verottajalle maksettavista veroista. Sama pätee kaikkiin muihin arvonlisäverollisiin tuotteisiin ja palveluihin.

– Kahdenteentoista päivään mennessä pitää katsoa kaikki laskutetut laskut ja niistä arvonlisäverotulot. Kaikki kulut ja kuitit pitää katsoa myös läpi. Kahdestoista päivä pitää myös maksaa edellisen kuukauden alv:t pois, Saloniemi sanoo.

Uusi yritys pitää muistaa ilmoittaa arvonlisäverovelvolliseksi. Ensimmäinen alv-ilmoitus tehdään heti seuraavassa kuussa yrityksen perustamisesta. Saloniemi oppi itse kantapään kautta, että ilmoitus on tehtävä, vaikka mitään ei olisi vielä ehtinyt laskuttaakaan.

– Perustin itse jo toisen firman ja unohdin ilmoittaa alv:t, kun en ollut vielä laskuttanutkaan mitään. Siitä tuli sitten sanktio, kun en ollut laittanut ruksia kohtaan ”ei toimintaa”, Saloniemi kertoo.

Kahdenteentoista päivään mennessä yrittäjän pitää myös maksaa yrityksessä maksetuista palkoista ennakonpidätys sekä sairausvakuutusmaksu.

Yrittäjän täytyy muistaa lisätä arvonlisävero myös kaikkiin itse myymiinsä tuotteisiin ja palveluihin.

Milloin arvonlisäverovelvolliseksi?

Osakeyhtiön tulee aina olla arvonlisäverorekisterissä, jos yritys harjoittaa palveluiden tai tavaroiden myyntiä. Arvonlisäverorekisteriin ei ole pakko mennä, jos liikevaihto on alle 15 000 euroa tai toiminta on arvonlisäverotonta.

Arvonlisäverovelvolliseksi voi liittyä jo siitä alkaen, kun alkaa tekemään hankintoja liiketoimintaa varten. Rekisteriä hallinnoidaan verohallinnossa ja rekisteriin voi liittyä OmaVeron kautta.

Pieni liikevaihto

Vähäisen liiketoiminnan yrityksen ei tarvitse rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi. Tilikauden myynnit eivät saa ylittää 15 000 euroa ja jos näin käy, maksat koko vuoden ajalta verot takautuvasti. Jos tilikauden liikevaihto on alle 30 000 euroa, voi silloin saada arvonlisäveroista alarajahuojennuksen.

Arvonlisäveroton toiminta

Lähtökohtaisesti kaikki tavaroiden ja palveluiden myynti on arvonlisäverollista. Arvonlisäveron ulkopuolella on mm. sosiaalihuolto, rahoitus- ja vakuutuspalvelut, tekijänoikeudet ja postin yleispalvelut.

Huom. jos et kuulu arvonlisäverorekisteriin, et myöskään saa vähentää veroja tehdyistä ostoista. Lähtökohtaisesti kannattaa aina liittyä alv-rekisteriin, mutta varman tiedon saa siitä kirjanpitäjältä.

Tilikauden lopussa isoin työ

Suurin työ verotuksen kanssa täytyy tehdä juuri ennen tilikauden loppumista.

– Kun yrityksen perustaa, täytyy ilmoittaa tilikauden kesto. Sen keston voi valita itse – yleisimmin kesto on 12 kuukautta. Pari kuukautta ennen tilikauden loppua kannattaa katsoa joko kirjanpitäjän tai jonkun muun taloutta tuntevan henkilön kanssa, miten tilikausi on mennyt ja arvioida, miten loppukausi tulee menemään eli onko tulossa tulosta vai tappiota.

Esimerkiksi osakeyhtiössä, jossa on tullut paljon tulosta, voi miettiä, mistä saisi kuluja lisää.

– Se voi onnistua vaikkapa niin, että yrittäjä nostaa lisää palkkaa. Tulosta kannattaa siis optimoida pitääkseen verotuksen oikeassa uomassa, Saloniemi vinkkaa.

Pidä kuitit tallessa

Osakeyhtiön verotus ja verojen maksaminen on paljon helpompaa, jos yrityksesi pitää tallessa kaikki tehdyt ostokset. Yrityksen kuitit kannattaa kirjata saman tien kirjanpitoon, koska ne pitää olla tallessa verotuksen tekemiseksi.

Vuoden loputtua tulee kaikkien kuittien olla tallessa ja kirjattuna kirjanpitoon. Verotuksesta saadaan paljon tarkempaa ja kirjanpidossa ei mene turhaan resursseja kuittien selvittämiseen ja mihin yritystoiminnan osa-alueeseen ne liittyvät.

Valitse sopiva tilitoimisto

Yrityksen tulee valita tilitoimisto, joka sopii yrityksen tarkoituksiin. Kirjanpito on olennainen osa yritystoimintaa ja osakeyhtiö ei voi toimia ilman sitä. Verotuksessa tulee ottaa huomioon niin monta eri asiaa, että kirjanpitoa ei kannata yrittää tehdä kokonaisuudessaan itse.

Mieti oman yrityksesi kannalta minkä tyyppistä palvelua tai neuvontaa tarvitset kirjanpitäjältä ja minkä perusteella yrityksesi palkkaa tilitoimiston. Kirjanpitopalveluiden hinta voi vaihdella hyvinkin paljon palvelutasosta riippuen. Määrittele siksi tarkkaan minkä tasoinen kirjanpito on sinulle tarpeellinen ja riittävä.

Selvitä, mihin verovähennyksiin olet oikeutettu

Yksityinen elinkeinoharjoittaja on oikeutettu verovähennyksiin. Verovähennyskelpoisiksi lasketaan kulut, joita on käytetty yrityksen toimintaan. Tällaisia kuluja ovat esimerkiksi toimistotarvikkeet, työssä käytettävät ohjelmat ja ohjelmistot, kirjanpitopalvelut, rahoituskulut sekä ammattitaidon parantamiseen tarkoitetut koulutukset.

Vakituiset työmatkat kodin ja yrityksen toimipisteen välillä sen sijaan eivät ole vähennyskelpoisia, mutta pidemmät välttämättömät työmatkat voidaan laskea vähennyksiin. Kaikista matkan kuluista pitää säilyttää kuitit ja muut tositteet.

– Toiminimessä ja henkilöyrityksessä saa helpommin kustannuksia vähennyksiin kuin osakeyhtiössä. Osakeyhtiössä kulujen pitää liittyä tismalleen yhtiön toimintaan. Esimerkiksi edustuskulut syynätään osakeyhtiöiden osalta erittäin tarkasti, Saloniemi sanoo.

Tutustu Yritysluoton verotusoppaaseen täällä

Artikkeli on toteutettu yhteistyössä MTVuutiset.fi-sivuston kanssa